Arton blogi
Vavero-hanke (2007-2011)
Kirjoitettu: 02.12.2011, 13:58
Kirjoittaja: Arto Tiihonen Vaveron loppuraportti on valmistunut. Arto Tiihonen (toim.): Vastavuoroisuutta, vertaisuutta ja osallisuutta ikäihmisille. Ikäihmisten vapaaehtois- ja vertaistoiminnan tutkimus- ja kehittämishanke (Vavero) 2007-2011. Loppuraportti. Raportteja 1/2011. Helsinki: Ikäinstituutti.
Tiivistelmä
Ikäihmisten vapaaehtois- ja vertaistoiminnan tutkimus- ja kehittämishankkeen (Vavero 2007-2011) tavoitteena oli tuottaa tietoa ikäihmisten vapaaehtoistoiminnasta ja rakentaa vapaaehtoistoiminnan tietopankki Internetiin palvelemaan sekä järjestöjä että vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita ikääntyviä ihmisiä. Raportissa esitetään yhteenveto hankkeen tuloksista ja tuotoksista sekä kuvaillaan, pohditaan ja arvioidaan hankkeen etenemistä.
Hankkeessa tehtiin etnografista, empiiristä ja käsitteellistä tutkimusta ikääntyneiden vapaaehtoistoiminnan kuvaamiseksi ja ymmärtämiseksi. Käytännöllisenä sovelluksena rakennettiin vapaaehtoistoimijoita palveleva tietopankki (http://www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi/). Hankkeessa tuotettua tietoa levitettiin ja juurrutettiin vilkkaan julkaisu- ja esitelmätoiminnan sekä asiantuntijatehtävien että laajalle levitettyjen ikäihmisten vapaaehtoistoimintaa koskevien suositusten avulla. Raportista löytyvät myös kunkin tutkimusosion tärkeimmät tulokset sekä lähdeviitteet alkuperäisjulkaisuihin.
Vavero-hankkeessa julkaistiin kaksi kirjaa: Haarni I (2010) Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa ja Karisto A, Kuhalampi A, Tiihonen A (2010) Rantautumisia - kaksitoista kertomusta Arabianrannasta. Toisessa tutkija havainnoi, haastatteli ja kuvasi erään tyypillisen pääkaupunkialueella sijaitsevan lähiön ikäihmisten vapaaehtoistoimintaa. Toisessa tutkijat menivät senioritaloon pitämään kirjoittajapiiriä, jossa lopuksi tuotettiin asukkaiden pienoiselämäkertoja, joita tutkijat myös tulkitsivat.
Järjestöihmisten ääni taas tallentui kolmeen kyselymetodilla suoritettuun tutkimukseen (Rajaniemi J 2007 Ikääntyneet järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa; Rajaniemi J 2009 Mielekkäästi vapaaehtoistoiminnassa; Rajaniemi J & Haarni I 2010 Järjestöt ja suuret ikäluokat), joissa vastaajina oli sekä järjestöjen toimihenkilöitä että aktiivijäseniä.
Näyttäisi siltä, että oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpito nähdään nykyään erittäin tärkeänä osallistumisen syynä sekä ikäihmisten itsensä että järjestöjen näkökulmasta. Vapaaehtoistoiminnan perinteinen pyyteetön toisten auttamisen ja tukemisen perinne onkin saanut rinnalleen hyvin monenlaisia erilaisia merkityksiä, joten osallistumisen muotoja tulisi järjestöissäkin laajentaa. Järjestöissä on varauduttu jonkin verran väestön ikääntymisen tuomaan uuteen tilanteeseen, mutta parantamisen varaa on runsaasti myös järjestöjen omasta mielestä. Ikäinstituutin toteuttama Vavero-hanke täyttänee paikkansa tukiessaan tutkimustensa, julkaisujensa, suositustensa ja tietopankkinsa avulla järjestöjen toiminnan kehittämistä ikäihmisiä ja heidän tarpeitaan paremmin huomioivaan suuntaan.
Avainsanat: ikäihmisten vapaaehtoistoiminta, ikäihmisten harrastukset, osallisuus, kolmas ikä, etnografia.
Keskeisiä julkaisuja Haarni I (2009) "Pitää lähteä liikkeelle" - aktiivisten eläkeikäisten selityksiä kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2009: 46 81-94. Haarni I (2009) Eläkeikäiset vapaaehtoisina - moninaisuutta ja muutoksia. Keskusteluja. Gerontologia 23: 222-224. Haarni I (2010) Eläkeikäisten kohtaamispaikat tekemisen ja tapaamisen yhteisöinä. Gerontologia 24: 3-13. Haarni I (2010) Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus, Helsinki. Haarni I (2011) Kolmatta ikää eläviin pitää panostaa. Aamulehti 3.3.2011 (Lukijalta) Haarni I, Rajaniemi J (2011) Vapaaehtoistoiminta eläkeiässä lähes unohdettu. Turun Sanomat 31.3.2011 (Alakerta) Haarni I, Rajaniemi J (2010) Eläkeikäiset vapaaehtoisina. Myötäote 4, 6-7. Karisto A, Kuhalampi A, Tiihonen A., Willman T (2011) Identity Work with Creative Methods - Older Adults as Graphic and Personal Novelists. In Acculturating Age. Approaches to Cultural Gerontology (Edited B. J. Worsfold). Edicions i Publicacions de la Universitat de Lleida. Karisto A, Kuhalampi A, Tiihonen A. (2010) Rantautumisia - kaksitoista kertomusta Arabianrannasta. Ikäinstituutti, Helsinki. Pirnes E & Tiihonen A (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275 Pirnes, E & Tiihonen, A (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436-448. http://www.stakes.fi/yp/2011/4/pirnes.pdf Rajaniemi J (2007) Ikääntyneet järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa - Pääkaupunkiseudun järjestökyselyn tuloksia. Raportteja 2/2007. Helsinki: Ikäinstituutti. Rajaniemi J (2009) Mielekkäästi vapaaehtoistoiminnassa. Tuloksia kyselystä järjestöjen ikääntyneille jäsenille. Raportteja 2/2009. Rajaniemi J (2011) Ikääntyminen vapaaehtoistoiminnan kuvana. http://www.ikainstituutti.fi/ (kolumniarkisto) Rajaniemi J & Haarni I (2010) Järjestöt ja suuret ikäluokat. Vavero-hankkeen sähköpostikysely järjestöille syksyllä 2010. Ikäinstituutti: www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi. Tiihonen A (2010) Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Julkaisussa Lähimmäisvastuu Suomessa - ketä kiinnostaa? Etene-julkaisuja 28/2010 (http://www.etene.fi/c/document_library/get_file?folderId=41970&name=DLFE-1001.pdf) Tiihonen A (2010) 'Loppukäyttäjät' kolmannen sektorin hyvinvointipalveluissa. Teoksessa Kolmannella lähteellä. Hyvinvointipalveluja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilta (Toim. Koivisto, Lehikoinen, Pasanen-Willberg, Ruusuvirta, Saukkonen, Tolvanen, Veikkolainen). Helsinki, Kokos julkaisuja 1, 213-223. Tiihonen A (2010) Miten minusta tulisi (seniori)tanssija. Senioritanssi 1/2010, 4-6. 2011 Tiihonen A (2011) Erilaisia ikämiehiä. Teoksessa Erilainen tapa vanheta (toim. Viiru, K; Manninen, J; Nieminen, M; Suominen, H; Sundqvist, C; Tiihonen, A; Taponen. R). Suomen Veteraaniurheiluliitto, Kajaani. Tiihonen A & Pirnes E (2011, painossa) Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät - viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Hyvinvointi ja yhteisöllisyys. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 10/2011. Kommentit |
Arkisto
Kesäisiä harrastuksiani ja pöhköjäkin ajatuksiani
12.08.2010, 14:31
Mummi pääsi äitienpäiväjuhliin päiväkotiin
10.05.2010, 08:36
Terveisiä vanhainkodista.
26.03.2010, 13:52
Meillä oli häät.
18.01.2010, 13:51
Miten meitä pitäisi kutsua?
03.12.2009, 13:51
Nyt ollaan isojen asioiden äärellä.
11.09.2009, 13:49
Voin aavistaa, miltä äidistäni tuntui, kun roolit vaihtuivat.
25.07.2009, 13:49
Uusi kasvihuone komeilee pihalla.
29.06.2009, 13:48
Olen luvannut hakea Reetan, 10 v., mummolaan yökylään.
23.05.2009, 13:47 |

